koktail.com

Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret


Kannanotto 24.3.2009 / Kokoomuksen Nuorten Turun Aluejärjestö

Kokoomuksen Nuorten Turun Aluejärjestö kiittää hallitusta uudesta yliopistolaista

Kokoomuksen Nuorten Turun Aluejärjestö kiittää hallitusta uudesta yliopistolaista!

Kokoomuksen Nuorten Turun Aluejärjestö tukee hallituksen esitystä uudeksi yliopistolaiksi. Korkeatasoinen koulutus ja innovaatiot ovat jo pitkään olleet Suomen kilpailuvaltteja. Yliopistojen rakenneuudistus on tärkeä askel kehitettäessä suomalaista koulutusjärjestelmää entistä toimivammaksi ja kansainvälisesti kilpailukykyiseksi.

Yliopistouudistus antaa yliopistoille taloudellisen ja teknisen autonomian yliopistojen muuttuessa joko julkisoikeudellisiksi yhteisöiksi tai yksityisoikeudellisiksi säätiöiksi. Yliopistojen itsehallinto mahdollistaa yliopistoille laajan vapauden päättää omasta toiminnastaan. Kokoomuksen Nuorten Turun Aluejärjestö muistuttaa, että tutkimus ja opetus säilyvät yliopistojen perustehtävinä. Tieteen, taiteen ja tutkimuksen vapaudet ovat uuden lain kulmakiviä.

Uusi yliopistolaki tarjoaa lisäksi yliopistoille uusia keinoja käyttää yksityistä rahoitusta toimintaansa. Vastuu yliopistojen perusrahoituksesta on edelleen valtiolla, Kokoomuksen Nuorten Turun Aluejärjestö painottaa. Uutta rahoitusta voidaan käyttää opetuksen ja tutkimuksen vahvistamiseen yliopiston päättämällä tavalla. Tulevaisuudessa ulkopuoliset jäsenet pääsevät vaikuttamaan myös yliopistojen hallituksiin, sillä uuden lain mukaan puolet hallituksen jäsenistä valitaan yliopistoyhteisön ulkopuolelta. Opiskelijoiden ja opettajien huoli päätösvallan siirtymisestä yksityisille toimijoille on kuitenkin turha; yliopistoyhteisö on avainasemassa valittaessa ulkopuolisia jäseniä yliopistojen hallituksiin.

Uutta yliopistolakia on kritisoitu ennen kaikkea kiireellisestä ja salatusta valmistelusta. Monet opiskelijajärjestöt ovat vaatineet lain palauttamista uudelleen valmisteluun. Kokoomuksen Nuorten Turun Aluejärjestö ei tähän arvosteluun yhdy. Yliopistolain valmistelu on esimerkki poikkeuksellisen avoimesta ja pitkäjänteisestä lainsäädäntötyöstä, jossa ovat olleet mukana sekä opiskelijoiden että henkilöstön edustajat.

© Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret ry, 2010
Yhteystiedot | Designed by Teemu Oksanen