koktail.com

Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret


Uutinen 20.9.2007

V-S-Kokoomusnuoret aloitteiden kimpussa piiritoimistolla

Ryhmä varsinaissuomalaisia kokoomusnuoria kokoontui piiritoimistolle keskiviikkona 19.9. suunnittelemaan aloitteita marraskuun liittokokoukselle. Tiiviin parituntisen aikana saatiin aikaiseksi hyviä aloiteaiheita. Liittokokoukselle tehtävät aloitteet tulevat käsittelemään mm. koulutuspolitiikkaa sekä EU- ja ympäristöasioita.

Aloiteriihen ideana oli toimia aivoriihenä aloitteiden tekoa varten. Aloiteriihestä on tarkoitus tehdä jokavuotinen perinne, joka toteutettaan joka syksy ennen liittokokousta sekä joka toinen kevät ennen puoluekokousta.

Varsinais-Suomen kokoomusnuorten tavoitteena on tehdä vuoden 2007 liittokokoukselle vähintään viisi aloitetta. Aloitteissa aihe on vapaa, joten mikäli sinulla on valmiina aloite haluamastasi poliittisesta aiheesta, voit ilmoittaa siitä minulle tai paikallisyhdistyksesi puheenjohtajalle.

Kaikki aloitteet toimitetaan yhteisesti liittokokousta valmisteleville henkilöille. Tätä varten aloitteet pitäisi lähettää minulle eteenpäin toimitettaviksi alla olevan aikataulun mukaisesti.

Sääntömuutosaloitteet, jotka koskevat siis Kokoomuksen Nuorten Liiton sääntöjä, tulee lähettää minulle viimiestään tiistaina 25.9.

Aihealoitteet, jotka voivat koskea mitä tahansa politiikkaan liittyvää aihealuetta, tulee lähettää minulle viimeistään perjantaina 5.10.

Pol. siht. Joonas Kallio

© Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret ry, 2010
Yhteystiedot | Designed by Teemu Oksanen