koktail.com

Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret


Uutinen 31.10.2006

SUURIA PÄÄTÖKSIÄ VARSINAISESSA SUOMESSA

Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret Julkilausuma 31.10.2006

SUURIA PÄÄTÖKSIÄ VARSINAISESSA SUOMESSA

Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret järjestivät 31.10.2006 piirikokouksen Turussa. Paikalle saapui piirille sopivaan tyyliin yli 60 reipashenkistä kokoomusnuorta.

Piirin puheenjohtajaksi vuodelle 2007 valittiin 21-vuotias Matti Rantanen Naantalista. Matti on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt toimia aktiivisesti mm. KNL:n liittohallituksessa ja työvaliokunnassa muutama vuosi sitten. Tällä hetkellä Matti opiskelee Turun ammattikorkeakoulussa ja tavoittelee myös paikkaa Arkadianmäeltä ensi kevään vaaleissa.

Tulevan viikonlopun liittokokoukseen piiri valmistautui nimeämällä kaksi ehdokasta KNL:n liittohallitukseen. Piirikokous päätti yksimielisesti nimetä ehdokkaiksi piirin varapuheenjohtajan Joonas Kallion ja Kokoomuksen Nuorten Turun Aluejärjestön puheenjohtajan Elia Eleniuksen.

Piirikokouksessa lausuttua: "Joonas ja Elia ovat aikaansaavia ja aktiivisia toimijoita, jokta kykenevät myös yhteistyöhön. Pitkäaikaisina aktiivitoimijoina he eivät kärvistele vaan hoitavat eteen tulevat tehtävät ennakkoluulottomasti ja säntillisesti"

Tästä on mitä mainioin jatkaa Poria kohti.

Lisätietoja: Kimmo Hollmén 045-6706650 Elna Voipio 040-5764748

Vuoden 2007 puheenjohtaja Matti Rantanen 0400-322086

© Varsinais-Suomen Kokoomusnuoret ry, 2010
Yhteystiedot | Designed by Teemu Oksanen